sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Uni

Heräsin aamulla uneen, jossa osallistuin seurakunnassamme järjestettävään laihdutusryhmään (siis järjestettiin vain siinä unessa, ei oikeasti). Tosin heräsin juuri, kun kokous oli alkamassa. Muutamia tuttujakin siellä oli, mutta lähinnä tuntemattoa. Oli vähän outo olo herätessä, ikinä en valveilla voisi kuvitella osallistuvani tällaiseen.

Mutta oikeaan laihdutukseen. Parin viikon aikana paino nousi 200 grammaa, mikä on ihmeen vähän, kun ottaa huomioon jälleen syömiset ja liikkumattomuuden. Tällä menolla minä en valmistu keväällä ja olen silloin entistä lihavampi. Siis kirjoittaminenkaan ei suju. Tai tänään se lähti jo vähän käyntiin.

Ajattelin yrittää taas sokerilakkoa, kunhan maanantainen appivanhemmilla käynti on ohi. Sokerin syönti on taas lähtenyt käsistä, joten jotain täytyy yrittää. Liikuntaakin pääsen varmaan ensi viikolla harrastamaan, alkaa flunssan jäljiltä olo olla jo huomattavasti parempi. On muuten jännä huomata, miten paljon vaikuttaa, kun ei käy salilla kahteen viikkoon. Varsinkin selkä, hartiat ja niska ovat taas ihan tukossa. Nyt olen yrittänyt venytellä ja pyöritellä hartioita erityisen ahkerasti, ettei orastava päänsärky kunnolla iske.

Ei kommentteja: