keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Ylämäki, alamäki...

Kevätväsymys vaivaa edelleen ja laiskuus vielä päälle, mutta sain vihdoinkin viime viikolla taas liikunnasta kiinni. Syömiset ovat edelleenkin vähän mitä sattuu, mutta enemmän kuitenkin sitä keveämpää puolta. Paino sahaa edestakaisin, tosin useinmiten enemmän kuin edellisessä ilmoituksessa, ja suurin syy on varmaan liikunnan lisääminen. Edellisen liikuntarupeaman alussa kävi juuri samalla lailla, että paino nousi ja tasaantui myöhemmin. Vähän tekisi mieli kiristää laihtumistahtia, kun se on ollut aika hidasta, mutta toisaalta näin tuntuu hyvältä ja tulosta kuitenkin syntyy. Ehkä se siitä parantuu automaattisesti, kun takatalvi menee lopullisesti ohi ja aurinko alkaa paistamaan kunnolla.

Tohveli: ei kestä kiittää vihannesdippijutusta! Syön itse melkein joka ilta sitä eikä kyllä tee mieli mitään muuta ja kaloreita ei ole kovin paljoa. Minä epäilisin sinun painosi pysymisen johtuvan tuosta liikuntamäärästä. Minulla pysyy paino usein jumissa silloin, kun liikun paljon. Lihakset painavat enemmän ja muistan jostain lukeneeni, että kovan treenauksen jälkeen kerääntyy myös nestettä kroppaan. Mulla ainakin on rankan jumpan jälkeen seuraavana aamuna aina vaaka huono kaveri ja paino saattaa näyttää kilonkin enemmän kuin edellisenä päivänä. Toinen vaihtoehto saattaa olla tietenkin se, että kroppa on säästöliekillä. Kokeileppa syödä vähän aikaa vähän enemmän kaloreita ja huijaa kroppasi palaamaan säästöliekiltä takaisin normaalimpaan kulutukseen. Ja tietenkin ihan kuin itsekkin sanoit, jos farkut ovat löysät, on tahti oikea, vaikka vaaka olisikin huono kaveri :-). Tsemppiä!

Ei kommentteja: