sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Flunssaa ja retkahduksia.

Juuri kun pääsee liikkumisen rutiiniin, niin johan se flunssa iskee. MUR! Viikonloppu on siis mennyt sairastellen, ja annoin itselleni luvan syödä muutamia karkkeja ja herkkuja. Pitäisi olla tiukempi itselleen, mutta flunssaisena ei jaksa.

Nyt oli paino 57, eli näennäisesti viime sunnuntaista on tippunut - 800 g. Yhteensä siis totuuden hetkestä - 1,9 kg. Toivottavasti suunta on pysyvä, mikä miulla on harvinaista, kun parin kilon verran paino saattaa hyppiä suuntaan tai toiseen muutamassa päivässä riippumatta välttämättä syömisistä. Alku viikosta kävin joogassa, ja vatsalihaksia olen pyrkinyt tekemään päivittäin, paitsi nyt flunssassa. Pyöräilyä ei tällä viikolla juuri tullut, tiistaina kävin juoksu/kävely/pyöräily (=yhdistin kaupassa käynnin lenkkiin) lenkin 140 sykkeillä. Alkoi jo tuntuakin normaalimmalta ja sykkeet näyttää jo tasoittuneen vihdoin verenluovutuksen jälkeen. Kaloreita kului 322.

Toivottavasti huomenna jaksaa lähteä joogaan varovasti. Sitten meneekin muutama päivä lasten leireillä herkullisten ruokien ääressä, pitää koittaa touhuta ulkona lasten kanssa kuluttaakseen ruuan :)

Ei kommentteja: