maanantai 11. helmikuuta 2008

Maanantain tilitystä

kuluneen viikon olen ollut syömisten suhteen ihan mallikelpoinen, ei mitään ylimääräistä. Karkkihyllyt olen pystynyt ohittamaan aivan hyvin eikä mitään ylimääräisiä herkkuja ole tullut hankittua. Eilen leivoin kyllä makean puolukka piirakan kun oli vieraita, mutta sitäkin on jäljellä, en ole sitä hotkinut. Eikä kyllä ole tehnyt mielikään.

Työpaikan ruokailuissa olen päätynyt, että koko paaston ajan otan keittovaihtoehdon aina kun se on mahdollista. Sen lisäksi saa kuitenkin reilun määrän salaattia.

Vaaka ei näytä että lukemat muuttuisivat mihinkään päin, mutta muutama hame pyörii päälläni. Taidan lähteä kuntopyöräilemään kun ei tuo sää oikein kutsu ulos tuonne liukkauteen.

Seuraavaa raporttia tulee ruotsin laivan notkuviltä pöydiltä viikon päästä tiistaina palattua. Saas nähdä kuinka käy. Uskookohan kukaan jos sanon, että en osta karkkia itselleni laivalta, minä karkkihiiri, kuinka pystyisin. Pitäkää peukkuja.

Hyvää viikkoa kaikille.

Ei kommentteja: