perjantai 22. helmikuuta 2008

Paljon liikuntaa

Hiljaa hyvä tulee ja vähn on taas lähtenyt painosta. Jaanan kanssa kuljetaan samaa tahtia eli multakin on nyt lähtenyt yhteensä 4,6 kiloa. Välillä aina rasittaa tämä parin muutaman sadan gramman viikkovauhti, johon ensimmäisetn viikkojen jälkeen olen jumahtanut, mutta toisaalta kun tarkoitus on parantaa elintapoja niin, ettei paino nouse enää, on parempi edetä hitaasti.

Ruokia en enää punnitse enkä kaloreita laske, välillä jopa herkuttelenkin, mutta kaikki rajoissa, ettei pahaa takapakkia pääsisi tulemaan. Syön aika usein perinteisen lautasmallin mukaisesti ja paljon täysjyvätuotteita. Liikkunut olen todella paljon, tämänkin viikon liikkumisissa kulutuksen yhteiskalorimäärä oyli 1400 kaloria! Yhdellä vajaan puolentoista tunnin sauvalenkillä sain mittarin mukaan kulutettua himpun yli 600 kaloria, mutta kyllä olinkin poikki sen lenkin jälkeen ja jalat olivat pari päivää venyttelyistä huolimatta aika jumissa. Keväisiä säitä on vaan pakko käyttää hyväksi, kun takatalvikin saattaa vielä saapua sekoittamaan liikuntaa. Huomaan kunnon nousevan mukavasti ja kohta taitaa olla ensimmäisen juoksulenkin aika, koska pulssi on alkanut pysyä melkeinpä liian matalalla tasaisella maastolla ja alamäissä.

Ei kommentteja: