sunnuntai 13. tammikuuta 2008

2. viikko

Editystä, jeah! Paino on tippunut viime viikosta, ja siis myös alkupunnituksesta puolitoista kiloa. (painoindeksi nyt n. 26)

Olen yrittänyt järjestää syömiseni järkevämmin; syön aamiasta, kevyen lounaan päivällä ja iltapäivällä lämpimän ruoan kotona. Illalla yritän pitää napostelut kurissa ja jos on nälkä, syön leipää. Silti lähes joka päivä tulee syötyä jotain hölmöä tai ylimääräistä; tästä pitäisi vielä oppia pois.
Liikkunut en ole paljoakaan, kerran kävin uimassa (sen 1300m taas, kunnes mummojumppa valtasi altaan), pari kertaa käytin koiraa lenkillä (pari kilometriä) ja perjantaina tein lumitöitä melkein tunnin. Märkä lumi on muuten aika älyttömän painavaa!

Ainiin! Sovittelin eilen kaupassa uusia farkkuja, ja mahduin kokoon 40, johon en ole sopinut varmaan viiteen vuoteen. Hypin riemusta.
Farkut jäivät kuitenkin kauppaan ihan hervottoman matalan vyötärön takia. Mutta silti. Jes!

Ei kommentteja: