tiistai 1. tammikuuta 2008

Katja esittäytyy

Olen 28-vuotias 1½-vuotiaan pojan äiti, joka huomenna aloittaa täysipäiväisesti työelämän pitkän tauon jälkeen. Raskauskilot vain ei ole ottaneet lähteäkseen ja painoa onkin kertynyt "entisiin mittoihin" verrattuna kymmenisen kiloa. Tässä on roimasti tavoitetta minulle, sillä työn ja kodin pyörittämisen lisäksi pitäisi vielä jossain välissä keretä liikkumaan ja harrastamaan.

Onneksi mieheni on aloittanut myös laihdutuksen, joten se voi olla henkilökohtaisesti helpottava tekijä. Suurin ongelma minulle tullee olemaan makeanhimon hallitseminen. Voisin nimittäin syödä kiloittain karkkia ja jäätelöä päivittäin, vaikka muuten syönkin terveellisesti.

Poikani syntymän myötä olen huomannut, että liikunnan harrastaminen on jäänyt vähemmälle ja makean syöminen on pysynyt ennallaan tai jopa lisääntynyt. Keskivartalo ei muutenkaan näytä siltä kuten pari- kolme vuotta sitten, vaan vatsan kohdalle on ilmestynyt ihmeellinen ihopoimulärpäke joka ei siihen kuulu. Muutenkin vartalon kuvaa voisi jonkin verran muokata solakammaksi.

Pyrin päivittämään tilanteeni viikoittain ja kokeilen laihduttaa painonvartijoiden pisteytyssysteemien kanssa. Saa nähdä tuleeko siitä millaista tulosta. No, jos ei toimi, niin pitää kokeilla jotain muuta keinoa.

Ihanaa tätä vuotta kaikille! Uskon, että yhdessä onnistumme pudottamaan monta kiloa!

-Katja-

Ei kommentteja: