lauantai 26. tammikuuta 2008

4. viikko

Vihdoin alkoi sujua taas! Paino tippui tällä viikolla 0,8 kiloa eli tänä vuonna olen sitä alas päin saanut jo 2,4 kiloa. Pitää varmaan muuttaa tavoitetta, koska olen jo melkein puolivälissä, vaikka tempausta on vielä jäljellä vaikka kuinka.

Syömiset: En kuitenkaan kirjoittanut ruokapäiväkirjaa, en millään muistanut ottaa sitä mukaan. Silti pysyin kiltisti järkevissä rajoissa. Koko viikon on tehnyt mieli pizzaa, mutta olen pystynyt pitämään itseni kurissa. Tänään (sallin itselleni sunnuntaisin vapaamman syömisen) olisi tarkoitus tehdä sitä itse.

Liikunta: Maanantaina kävin kuntosalilla, tiistaina vesijumpassa ja torstaina polkemassa kuntopyörää, tekemässä crossarilla ja kävelemässä juoksumatolla. Eilinen salikäynti jäi väliin, koska melkein koko päivä meni siivotessa. Ei siis oikeasti, mutta tein välillä kaikkea muuta.

Ensi viikko: Liikunnan puolesta maanantaina olisi tarkoitus käydä polkemassa kuntopyörää ja tekemässä noita muita juttuja, tiistaina minulle tehdään uusi saliohjelma ja ajattelin sen jälkeen vielä toteuttaa sen ensimmäistä kertaa, että jää mieleen. Torstaina taas tekemään noita kuntopyörä yms. juttuja ja lauantaina salille.

Ensimmäinen kuukausi alkaa olla takana, joten ensimmäisiä kuukausiraportteja voisi pikkuhiljaa alkaa kirjoittamaan tänne. Sujuuko vai lipsuuko? Onko oma metodi oikea vai pitääkö sitä jotenkin muuttaa? Jne. Omaa kuukausiraporttia yritän saada aikaiseksi loppuviikosta.

Ei kommentteja: