sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Viikkoraportti 1

Voi kamalaa. Kävin vaakassa. Lähtöpaino oli siis se kamala 69,8 kg. Silloin hehkutin, että vielä koskaan en ole käynyt vaakassa niin, että olisi 70 kiloa mennyt rikki. Nyt on sitten sekin tapahtunut. selityksen makua on siinä, että kerron, että on se aika kuukaudesta, jolloin olen niin turvoksissa kun vaan nainen voi olla. Vaaka näytti 70,8 kiloa. Siis plussalla ollaan 1 kilo. Olkoon sunnuntai kuitenkin se minun punnituspäiväni jatkossakin.

Liikkunut olen jonkin verran enemmän kuin normaalisti. Jos en olisi päättänyt polttaa rasvaa, en tosiaankaan olisi lähtenyt tuonne hyiseen viimaan tänäänkään tarpomaan. Tosin rasvanpoltto tasolle en päässyt sillä lenkki jäi puoleen tuntiin. Joulusuklaiden loput olen jättänyt muiden syötäväksi. Siinä olen pysynyt tiukkana. Tänään kävimme kirkkokahveilla muujoukko otti munkkia, minä söin pullan. Karkkihyllyjen ohi on vaikea kulkea kaupassa mutta vielä olen onnistunut.

Torstaina menin hakemaan Anttilasta tarjous kuntopyörää, mutta olivat päässeet loppumaan. Nyt on minulle varauksessa satsista jonka pitäisi tulla alkavalla viikolla. Sitten ei ole enää sääkään esteenä kuntoilulle. Tiistain jumppa jää kohdallani väliin kun olen tuuraamassa kolleegaa liikuntavammaisten kerhossa.

Tälläisin loppiaistunnelmin tänään, tsemppiä...

toivottelee seijap


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jännittävä tuo "tietty aika kuukaudesta". Tuntuu, että se voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen tai olla vaikuttamatta. Olen vähän kade tuosta tulevasta kuntopyörästä, tosin kotona opiskelevalla voi olla ihan hyvä lähteä pois kotoa edes kuntoilun ajaksi.